Näytetään tekstit, joissa on tunniste katseenvangitsija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste katseenvangitsija. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kesäistä meininkiä


Yleensä tuotteen esittelemiseksi näyteikkunassa tarvitaan kättä pidempää, varsinkin pienikokoisten tuotteiden esittelemiseksi. Hyvä somistusrekvisiitta tukee tuotetta ja puhuttelee tuotteen/yrityksen asiakkaita, antaa tuotteelle ja näyteikkunasomistukselle kiinnostavuutta.

Persoonallista somistusrekvisiittaa saa itse valmistamalla. Nämä mimmit esittelevät käsilaukkuja. Hauska ja erilainen ratkaisu, joka nappasi huomion kadun toiselta puolen. Riittävän ronski ote antaa anteeksi siisteystason (ainahan jostain pitää nihkeillä, kesälläkin) ja tyylittelevä ote pelastaa askartelufiiliksiltä.


Harmi, että liikkeen nimi jäi tarkistamatta!

torstai 16. huhtikuuta 2009

Kevät ja uutuudet

Visuaalinen markkinointi tarjoaa runsaasti keinoja kertoa uutuuksien saapumisesta myymälään ja kiinnittää asiakkaan huomio niihin. Uutuustuotteet esitellään näyteikkunoissa ja myymälän tai osaston parhaimmilla paikoilla. 

Kuvien näyteikkuna kertoo nopeasti katsojalle, että jotain uutta ja ihanaa on jälleen saatavilla. Ikkunasomistuksen tehokeinot, kuvio katseenvangitsijana, sommitteluun valittu matala horisontaalinen linja ja ikkunan värimaailma välittävät viestin tehokkaasti ja haluttavasti. 

Stockmannin näyteikkuna pääsisäänkäynnin yhteydessä. Säännöllisesti ja riittävän usein vaihdettavat näyteikkunat esittelevät tutun myymälän jälleen uutena ja kiinnostavana.
 
Ikkunassa esiteltävien tuotteiden väritys vaihtuu  kevyesti ruskea-turkoosilinjalta vihreä-luonnonvalkoinen yhdistelmään.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kiertävä somistaja herättää kysymyksiä, osa 1

Tässä on yritys, joka kieltäytyy ilmaisista näyteikkunoista. 

Myymälä sijaitsee erittäin vilkkaasti liikennöidyn kadun ja joukkoliikennekadun kulmauksessa, joten jollain hyvällä tahdolla pystyn ymmärtämään ikkunoiden pesemättömyyden. Toisaalta yritys maksaa sijainnistaan ja ohikulkevasta (asiakas)virrasta. Tässä on näkyvillä ja arvioitavissa oleva toteutus siitä, kuinka näyteikkunamainontaa hyödynnetään yrityksessä. Ja huom, kevättuotteet ovat saapuneet!

Yrityksellä on sieltä saadun informaation mukaan käytössään kiertävä somistaja. Herää leikkimielisiä kysymyksiä kuten missä somistaja kiertää ja milloin hän ehtii tähän toimipisteeseen? Puhtaasti ällistyneenä täytyy taas kysyä, maksaako joku oikeasti näiden ikkunoiden toteutuksesta?

Visuaalinen markkinointi on asiakkaalle näkyvä ja näyttävä tapa rakentaa yrityskuvaa. Näyteikkunasomistus pitää yllä asiakkaan mielenkiintoa myymälää kohtaan, kertomalla mm. uutuuksien saapumisesta myymälään.

Hyvä näyteikkunasomistus herättää huomion katseenvangitsijalla, joka saa ohikulkijan lähestymään näyteikkunaa kiinnostuneena ja halukkaana tarkastelemaan ikkunassa esiteltäviä tuotteita tarkemmin. 

Kaikista näyteikkunoista puuttuvat hintamerkinnät. Hintamerkintöihin voi suhtautua useammastakin näkökulmasta. Lähtökohtana voi pitää lain asettamaa hinnanilmoittamisvelovollisuutta, joka tarkoittaa kaikkien vähittäismyyntipaikkojen tuotteiden varustamista selkeillä hintamerkinnöillä niin sisällä kuin myös näyteikkunassa, asiakaslähtöisyyttä tai myynnillisiä tavoitteita.

Myymälästä löytyvät tuotemerkit ovat hyvälaatuisia ja keskivertoa hinnakkaampia, mitä ei näiden esillepanojen perusteella kyllä usko. Miksi yritys jättää käyttämättä yhden parhaimmista keinoistaan kertoa tuotteistaan uusille asiakkaille? Miksi yritys ei halua kutkuttaa jo olemassa olevaa asiakaskuntaa uusien kevättuotteiden (ja myynnin) äärelle? Ja surullisinta, onko tässä yrityksen tulkinta siitä, että tämä on riittävä taso heidän "isoille" asiakkaillensa?