sunnuntai 30. elokuuta 2009

Visuaalinen markkinointi ja opinnäytetyö


On taas se aika vuodesta, kun opinnäytetöiden ensimmäisiä ajatuksia ja ideoita kehitellään ammatillisen koulutuksen puolella. Visuaalinen markkinointi on kiinnostanut opinnäytetöiden tekijöitä aina. Opinnäytetöiden suuntaus kohti toiminnallisuutta ja ammatillisen osaamisen näyttöjen hyödyntämistä toteutuu hyvin visun opinnäytteissä. Käytännössä työskentely ei kuitenkaan ole ongelmatonta. 

Syyskuun postaukset käsittelevät visuaalista markkinointia opinnäytetyön aiheena, siihen liittyviä erityispiirteitä ja käytännön taitoja, joita tarvitaan sekä opinnäytetyön tekemisessä, sen dokumentoinnissa ja raportoinnissa.

1. Aiheen valinta ja oma osaaminen
Opinnäytetyön perusidea on kertoa osaamisestasi ja siitä, mistä olet omalla alallasi kiinnostunut ja johon olet jo perehtynytkin. Esimerkiksi se, mitä olet valinnut ja tehnyt valinnaisina opintoina, minkälaisesssa työssäoppimispaikasssa olet työskennellyt tai minkälaisia työtehtäviä käytit ammattiosaamisen näyttöinä antavat suuntaa osaamisestasi ja kiinnostuksen kohteistasi. Jos opintoihisi ei ole kuulunut näyteikkunasomistusta etkä ole aiheeseen tutustunut työssäoppimispaikallakaan, ei aihetta kannata lähteä tutkimaan vasta opinnäytetyövaiheessa. Tai jos sittenkin päätät lähteä, varaudu käyttämään aikaa perustaitojen opiskeluun ennen varsinaiseen opinnäytetyöhön syventymistä. Kenties voit tarkastella kiinnostavaa aihetta eri näkökulmasta tai huomioida työn rajauksella että omaat työskentelyyn tarvittavat perustaidot. Myös lopputuloksella on väliä, jos aiheesi on näyteikkunasomistuksen suunnittelu ja toteutus on valmistuva somistustyökin arvioinnin kohteena.

Luultavimmin tarvitset toimeksiantajan opinnäytetyöllesi, yrityksen, jolle sekä suunnittelet että toteutat näyteikkuna- tai sisäsomistuksen, kampanjan esillelaiton, tuotteiden esillepanon tms. Toimeksiantajan etsiminen ja neuvottelut yhteistyöstä (mm. käytössäsi olevasta budjetista) kuuluvat työskentelyprosessiisi. Varaa toimeksiantajan etsimiseen riittävästi aikaa. Ota yrityksen perustiedoista selvää ennen yhteydenottoasi ja yritykseenhän voi tutustua myös asiakkaan roolissa. Valmista muutamia aiheita, joita ehdotat toimeksiantajallesi, vain yhden idean kanssa ei vielä kannata lähteä liikkeelle. Yleensä yritykset ovat kiinnostuneita myös kustannuksista, joten kannattaa valmistaa alustava budjetti tai hintahaarukka yhteistyöstä syntyvistä kustannuksista. Varaudu myös siihen, että kaikki eivät ole innostuneita yhteistyöstä, vaan voivat jopa vastata ei yhteydenottoosi. 

Toimeksiannon kanssa työskentely helpottuu, saat luontevat rajaukset työskentelyllesi ja toimit yhteistyössä työelämän kanssa soveltaen omaa osaamistasi. Yrityksen antama lähtökohta esim. somistustyölle on opinnäytetyösikin lähtökohta. Se, että ikkunan teema tai siinä esiteltävät tuotteet ovat yrityksen määrittelemiä ei heikennä työtäsi; sama tilannehan on oikeassakin elämässä. Luovuutta ei mitata tässä vaiheessa, omaa ammatillista osaamistasi pitäisi olla ymmärrys siitä, että yrityksen desgin management -periaatteet ja -ohjeistukset ohjaavat käytännön toteutusta. Asiakkaalle näkyvä osa yrityskuvaa, myymälä ja sen esillepanojen periaatteet ovat tarkasti määriteltyjä ja visuaalisen markkinoijan omaa ammattiosaamista on näiden ohjeiden kanssa työskentely.

Tiivistettynä opinnäytetyön aiheessa näkyvät 1) oma kiinnostuksesi 2) osaamisesi aiheesta ja 3) työelämälähtöisyys. 

Seuraavassa jutussa selvitellään työskentelyä ja dokumentaatiota visuaalisen markkinoinnin opinnäytetyön kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti